Arvostelut

Listattuna 1 - 6 (6 kommentista)
  • Sena 75 puuhella

    risto k.
    moikka. Mitä tarkoittaa Senan piirroksen 22 teksti, Chimney connection point extension.
  • Avanta E kesäkeittiö

    Jaakko H.
    Ostimme Avanta pihagrillin joka saapui nyt muutama viikko sitten ja se on osoittautunut aivan mahtavaksi. Saapui odotettua nopeammin ja sen kokoaminenkin onnistui ongelmitta vaikka suomenkielisiä ohjeita ei ollut mukana. Ulkonäön lisäksi siinä on täydellinen työskentelykorkeus ja iso grillausala. Kannatti myös tehdä kaupat hyvissä ajoin ennen sesongin alkua, nimittäin saatiin myyjältä vielä tuntuva ennakkotilaajan alennus. Nyt vain tyytyväisinä odotellaan hyviä grillaussäitä!
  • K40 pitkään palaava puukattila

    Vivica N.
    Kahden viikon käytön jälkeen voin sanoa, että kattila on ihan huippu! Olin alkuun hieman skeptinen tästä. Puukattiloita löytyy yllin kyllin erilaisia, mutta tälläinen pitkään palaava puukattila tuntuu olevan ainukainen. Kattilan toimintahan on niin yksinkertainen, että ei tahdo uskoa, että se toimii. Mutta se tosiaan toimii ja toimii moitteettomasti. Ollaan puun lisäksi heitetty sinne myös haketta.
    Ystävällisin terveisin,
    Tyytyväinen asiakas
  • Comfort S 6 - 20kW pellettipoltin - pyörivä palopää

    Terho P.
    4 talvi on menossa toimii edelleen palopää on ruennu halkeilemaan. ei ole varaosaluettelosa uutta palopäätä!
  • Käänteispalo puukattila Attack DPX25-30 Standart/Profi / Lambda

    Tomi S.
    Kattilaa käytetty nyt n.130h ja on toiminut ongelmitta . Ostin tämän kattilan nimenomaan
    lambda ohjauksen takia puun säästö mielessä . Tavoitteet on saavutettu moninkertaisesti
    ,puuta todella kuluu vähemmän . Tehokkuus on pyörinyt 91% ja 94% pintaan joka kerta.
    Varaaja kapasiteettiä minulla on 1200l+500l aurinkovaraaja ja nämä täyttyvät jo yhdellä
    täydellä pesällä . Ainoa ongelma on ollut poltettavan puumäärän arviointi , jotta
    varaajat eivät ylilämpenisi . Tammikuussa lämmityskertoja tuli 18 , ainoastaan kovemmilla pakkasilla olen lämmittänyt kerran päivässä .
  • K10 pitkään palaava puukattila

    Jouko H.
    Tosi hyvä kattila. Asennusaika paikalleen 6 tuntia sisältää laddomat 11-30 asennuksen sähkö- ja putkityöt. Kattila pelaa tosi hyvin edellämainitun latauspumpun kanssa. Näillä 10 asteen molemmin puolin olleilla pakkasilla paloaika ollut reilut 30 tuntia täytöllä, joka on ollut brikettiä ja koivuhalkoa sekaisin ja kattilan puutila täynnä.Lisäksi systeemin asennettu jo aikaisemmin 2kpl 380l Galmet lämpöakkua , joissa 3x 3kw Galmet-vastukset. Nyt vastukset eivät ole olleet päällä. Lämmitettävä pinta-ala 190m2 sisälämpötila n. +22 astetta.
    astetta.
Listattuna 1 - 6 (6 kommentista)